torstai, 26. huhtikuu 2012

Muutto

Kyllästyin roskaposteihin ja muutin bloggeriin. Minäkin, bruuttukseni. http://kummat.blogspot.com/

perjantai, 13. huhtikuu 2012

Lätkää, ämäm lätkää

Huomattiin, että sen toukokuisen Tukholman reissun aikana Helsingissä ja Tukholmassa on meneillään myös jääkiekon MM-kisat. Tarkistettiin tilanne ja varattiin liput yhteen iltapeliin. Kun kerta pari yötä tuollon Tukholmassa ollaan. Matkan ensisijainen tarkoitus/kohde on siis mennä kattomaan se Dirty Dancing -musikaali. Ts se oli alunperin pääkohde. 
Pelottavaa, kun ne paikat löyty b-katsomosta. Olikohan noin. Aika korkialta kuitenkin. Voi olla että oon ihan kalpeena penkkiä puristaen siellä sitten koko illan ;o 
En ole aiemmin käynyt Glubenissa. 

perjantai, 13. huhtikuu 2012

Onnen tunti

Sain luettua lainassa olevan kirjan "Onnen tunti" kirjoittanut Anna-Leena Härkönen. Ko kirja oli vaihtelevan luettava. Välissä ihan hyväkin, sujuvaa Härköstä. Loppu oli vähän blaach. 

perjantai, 13. huhtikuu 2012

Roskia

Siis roskapostikommentteja on alkanut tulvimaan tänne. Laitoin kommentoinnin toistaiseksi sellaiseksi, että mun pitää tarkistaa ne viestit ennen kuin ne näkyy tuolla. Tylsää ja työlästä. Mutta toisaalta eipä tänne nyt kovin usein asiallisiakaan kommentteja ole tullut. Saatte toki kommentoida enempikin/useemminkin, jos täällä mitään kovin jännää ees lukee wink

perjantai, 30. maaliskuu 2012

575 (Pello)

  • 2 kahvia
  • 2 lasia simaa
  • 7dl vettä
8.00: jugua ja mysliä

12.15: 1 korvapuusti yläkuppilasta haettuna

15.15: salaattia, suikalelihaa, paistettuja kasviksia

illalla pellossa: mätiä, ruisleipää, karjalanpiirakka