Pitkästä aikaa tuli luettua joku kirjakin eli Torey Haydenin Aavetyttö, mikä tuli kirjakerhosta jokunen viikko sitten. Ja jonka luin lähes tulkoon yhdeltä istumalta. Eli yhtenä yönä (tai olisiko ollut puolessatoista päivässä). Noissa Haydenin kirjoissa on jotenkin jotain hyvää vaikka sinällään autististen tms "vaikeitten" lasten kohtalot eivät noin muuten niin kiinnostaisikaan. Torey vaan osaa kertoa asiansa mielenkiintoisella tavalla.

Nyt on sitten "työn alla" saman kirjailin Sähkökissa, mikä taas poikkeaa kirjailijan aiemmista teoksista -tai ainakin niistä puolesta kymmenestä mitkä olen lukenut- eli tämä ei ole ns omaelämänkerrallinen minä muodossa kirjoitettu. Ja tuossa on muutakin kuin vain niitä "sairastapauksia". Vaikuttaa kaikkinensa kirjana hieman paremmalta kuin se Aavetyttö.